Kerron tässä postauksessa, kuinka olen tämän syksyn aikana kehitellyt omaa yläkoulun äikän opetustani. Tavoitteenani on yhdistää sekä tiimioppiminen että yksilöllinen eteneminen. Yksilöllisellä oppimisella tarkoitetaan usein jotain sen suuntaista, että oppilas etenee omassa tahdissaan opettajan suunnittelemia ”polkuja” tms. pitkin ja testaa sopivissa kohdissa oman osaamisensa karttumista. Itse tavoittelen koko ajan enemmän tilannetta, jossa yksilöllinen oppiminen tarkoittaa sitä, että myös oppilaan polut – eikä vain etenemistahti – on yksilöllinen ja hänen itsensä kartoittama. Oppilas siis yhä enemmän valitsee itse, mitä opiskelee.
Tämä tietysti herättää varmasti vastaväitteitä ja joissakin kokemukseni mukaan jopa ihan suuttumusta. Ei noin voi tehdä! Eikä edes ajatella! Miten käy yleissivistyksen?! Tai sittenhän kaikki oppivat ihan eri asioita! Tai suurin osa ei opi mitään vaan katselee vain päivät pitkät kissavideoita.!!! Jep, näin voi käydä. Ainakin väliaikaisesti ja silloin kun oppilaat (tai opettaja…) ei yksinkertaisesti muuta syystä tai toisesta jaksa. Silti uskon, että tämä on ainoa järkevä suunta, johon edetä. Mielestäni oppilaista ei voi kasvaa aktiivisia ja iloisia elinikäisiä oppijoita, jollei edes opettaja usko heihin.
Suhde opsiin
Jotta oppiminen voi kulkea todella aidosti yksilölliseen suuntaan, on opettajan ensimmäinen tehtävä luoda itselleen läheinen suhde opsiin. Ops pitää tuntea todella hyvin, jotta sitä uskaltaa oikeasti toteuttaa. Itse olen vapauttanut itseni ainakin osittain ”läpikäymisen pedagogiikan” ja ”opsin” kahleista kehittämällä ajattelutapaa, että opiskelemme ja harjoittelemme äikän tunneilla ensisijaisesti ns. laaja-alaiseen osaamiseen kuuluvia taitoja ja siinä sivussa myös vähän ”äikkää”. Olen siis kääntänyt omilla tunneillani painopisteen reippaasti ”aineopsista” opsin yleisen osan ja sen hengen toteuttamiseen, mihin sekä tiimioppiminen että yksilöllinen oppiminen soveltuu erionomaisen luontevasti. Ison osan aikaa oppilaat saavat tehdä tunneillani mitä haluavat. On ällistyttävää, kuinka he aivan itse vähitellen haluavat yhä enemmän ja parempaa. Pakko rehellisyyden nimissä kuitenkin tunnustaa, että aina lukukausien loppupuolella, kun todistusrumba alkaa painaa päälle, minulla saattaa alkaa puntti tutista, ja alan keksiä erilaisia pakollisia tehtäviä.
Tiimit ja treenit
Kaikki oppilaat kuuluvat noin neljän hengen tiimiin ja jokaisessa tiimissä on yksi liideri. Olen harjoitellut monen eri luokan kanssa tiimien muodostamista. Se alkaa liiderien valinnalla. Liiderit valitaan dialogissa, joka kestää niin pitkään kun se kestää.
Dialogi käydään aina ringissä ja rinki muodostetaan aina siten, että tuolit ovat kunnollisessa ringissä eikä keskellä ole mitään. Rinkiin ei koskaan tuoda mitään älylaitteita tms. Oppilaiden on usein vaikea aluksi rentoutua ja rauhoittua riittävästi, jotta dialogi käy mahdolliseksi. Tähän suhtaudutaan kärsivällisesti ja rauhallisesti, eikä kiirettä pidetä koskaan. Oppilaiden kanssa yhdessä keksitään keinoja rentoutumisen edistämiseksi. Harjoitus tekee mestarin.
Tiimien muodostamiseen tähtäävä dialogi alkaa yleisellä hyvän liiderin ja tiimioppimisen ominaisuuksien pohdinnalla. Sen jälkeen oppilaat saavat esittää ehdotuksiä henkilöistä, joiden he toivoisivat ryhtyvän liidereiksi. On tärkeää, että liidereiksi valikoituu henkilöt, jotka nauttivat muiden oppilaiden luottamusta ja arvostusta. Valintadialogi myös merkittävällä tavalla rakentaa liiderien liideriyttä ja koko systeemin merkityksellisyyttä. Siksikin dialogille pitää antaa aikaa. Liidereitä ei valita väkisin ja sanon aina, että mikäli hyviä kaikkien hyväksymiä liidereitä ei löydy, keksimme jotain muuta.
Kun liiderit on valittu, he muodostavat tiimit muiden kuulematta. Minä kuuntelen sivussa ja puutun asiaan vain jos on pakko. Yleensä ei tarvitse. Annan lopuksi myös palautetta siitä, miten he tiimit muodostivat. Millaisiin asioihin kiinnittivät huomiota jne.
Sen jälkeen liiderit ottavat omat tiimit hoitoonsa. Minä annan työskentlyohjeet vain liidereille. Liiderit eivät ole vastuussa ryhmiinsä kuuluvien henkilöiden työskentelystä. He voivat toki yrittää taitojensa ja voimiensa mukaan kannustaa/patistaa muita, mutta jokainen vastaa viimekädessä omasta vain omasta työstään. Liiderin tehtävänä on kuitenkin pysytellä kartalla siitä, mitä hänen tiimiläisensä ovat tekemässä ja miten hommat edistyvät. Töitä ei yleensä ole pakko tehdä koko tiimin kanssa yhdessä, vaan yksinkin saa halutessaan tehdä. Tai vaikkapa pareittain. Vapaamatkustelua ei ryhmässä katsella. Mikäli ryhmässä on vapaamatkustaja, ongelmaan yritetään löytää tiimivalmentajan tuella ratkaisu. Mikäli muuta ratkaisua ei yrittämälläkään löydy, vapaamatkustajalle laaditaan oma suunnitelma, jonka toteuttamista minä valvon.
Jokaisella liiderillä on vihko, johon tiimi kirjaa omia tavoitteitaan, ajatuksia ja havaintoja prosessista sekä palautteitaan. Vihkoista minä näen halutessaan helposti, missä mikäkin tiimi on menossa.
Myös koko luokka ymmärretään yhdeksi isoksi luokkatiimiksi. Tarkoituksenmukaisissa kohdissa prosessia istutaan dialogirinkiin ja tiimit jakavat kokemuksiaan ja oppimaansa koko luokkatiimille. Luokkatiimin kanssa myös suunnitellaan oppimisen sisällöt, tavoitteet, arvionti ja aikataulut.
Oppimissopimukset ja oppimispäiväkirja
Käytössä on myös oppimispäiväkirja ja parhaillaan kehittelen ns. oppimissopimusta. Jokaisella oppilaalla on siis oma vihko, joka toimii henkilökohtaisena oppimispäiväkirjana. Sinne kirjoitetaan jotain jokaisen tunnin päätteeksi. Vihkoon kirjataan mm. välitavoitteita ja työhön liittyiä ajatuksia ja tunteita. Oppilaita ohjataan paitsi kirjoittamaan myös lukemaan ja ajattelemaan omaa päiväkirjaansa. Sen on tarkoitus tehdä näkyväksi oppimista, työskentelyprosessia ja helpottaa suunnittelua ja ohjaamista sekä arviointia.
Oppimissopimus on haastava kohta. Oppimissopimuksen keskeinen idea on olla henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma. Tavoitteena ei siis ole suunnitella sitä, miten oppilas saavuttaa esimerkiksi OPSin tms. muut opettajan ennalta määräämät tavoitteet. Tavoitteena on sen sijaan, että oppilas pohtii todella aitoja aivan omia ajatuksiaan, joiden ei siis tarvitse liittyä kouluun mitenkään.
Oppimissopimuksessa oppilas pohtii seuraavia kysymyksiä.
1. Missä olen ollut oppijana?
2. Missä olen nyt?
3. Minne haluan päästä ja millaisia taitoja tarvitsen?
4. Kuinka pääsen sinne ja ja mitä prosesseja minun on käytävä läpi oppiakseni?
5. Mistä tiedän olevani perillä?
’Idea pohjautuu Ian Cunninghaminen teokseen The Wisdom of Strategic Learning. Kun oppimissopimus on kirjoitettu, siihen on tarkoitus palata tarkoituksenmukaisen ajan jälkeen ja sitä on tarkoitus päivittää. Ajatuksia on tarkoitus myös jakaa tiimissä. Silloin ne saavat enemmän voimaa ja tulevat konkreettisemmiksi ja kirkkaammiksi.
Kaikkein haastavinta oppimissopimuksessa on se, että se vaatii niin suurta pitkäjänteisyyttä. Vaaditaan usein pitkiä pohdintoja sen selvittämiseksi, mitä itse oikeasti haluaa. Oppilaat ovat koulussa tottuneet monenlaisiin kaavamaisiin ja pinnallisiin monisteisiin ja muihin tavoite- ja itsearviointikaavakkeisiin, joita he täyttelevät sen enempiä oikeasti ajattelematta, vain koska ”ope käskee”.
Oppimissopimuksen käytössä keskeisiä haasteita on siis se, että pitää kyetä keksimään systeemi, jolla oppimissopimuksiin muistetaan palata. Lisäksi oppilaat tarvitsisivat runsaasti tukea siihen, että he uskaltautuisivat oikeasti unelmoimaan ja ajattelemaan riittävän rennosti, luottavaisesti ja ennakkoluulottomasti tulevaisuuttaan ja kaikkia mahdollisuuksiaan.
#MOI-hanke 