Kurkistus viime syksyyn

  
Viime syksyn puolella ehdimme pitää #MOI -messut sekä arvioida omaa toimintaamme opetiimissä. #MOI-messujen aiheena oli ”Onks hyötyy?”. Oppilaat saivat suunnitella messustandit, joissa he esittelivät itselleen tärkeitä aiheita. Keskeisinä teemoina nousivat kansainvälisyys, käsillä tekeminen, sosiaaliset taidot sekä työelämävalmiudet. Lisäksi tarjolla oli moninainen kirjo erilaisia oppilaiden elämää lähellä olevia aiheita. Tehtävän toteutus oli hyvin napakka ja kokonaisuus rajattu. Havaitsimme tämän hyväksi ratkaisuksi.

Ennen joulua vietimme päivän opettajien kesken, missä arvioimme syksyn onnistumisia ja kehittämisen kohteita. Tarkensimme tavoitteitamme. Päätimme muun muassa keskittyä tiimioppimisen kehittämiseen sekä oppimaan oppimisen taitojen keskiössä pitämiseen. Keskustelimme oman tiimimme toimivuudesta ja sen edelleen kehittämisestä. Taito käydä aitoa dialogia on kehittämistyössä tärkeää. Kunnioitus, kuunteleminen, suora puhe sekä odottaminen (Isaacs) otettiin esille. Näitä taitoja tulee edistää myös oppilaiden keskuudessa, jos haluamme työskentelyn etenevän kohti parempaa tiimioppimista. Allekirjoittanut joutuu ainakin mielessään toteamaan, että näiden ”hyveiden” omaksumisessa riittää työsarkaa myös itsen kanssa. Tiimiakatemian tiimivalmentajakoulutuksen myötä olemme saaneet eväitä ja ennen kaikkea rohkeutta ohjata oppilaita tiimissä toimimiseen. Jaamme parhaamme mukaan koulutuksen eväitä myös MOI-opetiimissä. 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s