Ensimmäinen iso tehtävämme on käynnissä. Oppilaat suunnittelevat harjoitustehtäviensä tiimeissä ”minun oppimistilani” -otsikolla itselleen mieluista tilaa opiskella koulussa. Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet toteutuvat toteutuvat joka osa-alueella. Ilmiönä tehtävässämme on, ei enempää eikä vähempää, kuin oppiminen.
Olemme luoneet prosessille kehikon ideointivaiheesta, suunnitteluun ja toteutukseen, listanneet arviointikriteereitä sekä määritelleet lopputuloksen eri osat, joita validi lopputulos sekä arviointi vaatii. Oppilaat määrittelevät itse suunnittelun kohteen, sisällön, laajuuden resurssien puitteissa sekä argumentoivat ratkaisujaan esitellen ne diaesityksenä. Tiimeille, jotka pääsevät työssään hyvin lentoon, on luvassa sisustussuunnittelijan palautetta suunnitteluvaiheessa sekä parhaiten toteutetut esitykset pääsevät koko koulun esittelytilaisuuteen. Tästä osa jatkaa (osa)toteutukseen saakka.
Tiimit perehtyvät paitsi sisustussuunnittelun periaatteisiin myös kouluun ja oppimiseen historiallisena jatkumona, omiin tapoihinsa oppia sekä niiden reunaehtoihin, budjetin laatimiseen sekä diaesityksen tekemiseen ja totta kai luonnollisesti, tehokkaan puheen pitämiseen oman idean myymiseksi. Tiimien oman toiminnan kehittämiseen on keskitytty fasilitoimalla nuoria toisten tiimin jäsenten kuuntelemiseen.
Oppisisällöt, jotka jäävät tiimitehtävien ulkopuolelle, etenevät aineen- tai luokanopettajan johdolla yksilöllisillä poluilla. Eri tiimit työskentelevät eri intensiteetillä painien hyvin erilaisten haasteiden ja mahdollisuuksien kanssa. Tämän vuoksi olemme kokeneet erittäin hyödyllisenä ja suorastaan välttämättömänä, että meillä on tavallaan kaksi järjestelmää rinnakkain: tiimitehtävät ja yksilölliset polut. Tämä lisää joustavuutta prosessin eri vaiheissa ja auttaa välttämään tyhjäkäyntiä.
Aihe, johon tämän moninaisuuden myötä palaamme jatkuvasti ja väistämättä, on arviointi. Etenkin jatkuvan ja kehittävän arvioinnin rooli ja sen todellinen merkitys ja muoto, ovat jatkuvasti läsnä. Ohjaus on osa jatkuvaa arviointia. Tiimitehtävien prosessit tallentuvat portfolioiksi. Prosessiin on myös sisäänkirjoitettu ohjauskeskustelut vastuuopettajan kanssa. Rinnalle kehitämme yksilöllisen oppimisen tueksi oppimispäiväkirjatyyppistä jatkuvaa käytäntöä, mikä toimisi myös opettajan oman työn arvioinnin välineenä.
Arviointia pohditaan todella helposti vain suhteessa oppilaaseen, kun itse asiassa arvioinnin koko ulottuvuus on kaikessa mitä tehdään riippumatta siitä kuka tekee. Arviointi herättää helposti hyvin henkilökohtaisen kauiun, mutta se voi, esimerkiksi tällaisessa kokeilussa täytyykin, olla myös käytäntöjen ja prosessien arviointia ilman koulun selkäytimeen kiinnitettyä ”arvostelun” painolastia. Keskustelu palautuu yhä uudelleen niin helposti siiloihin: opettaja arvioi oppilasta oman asiantuntijuutensa (eli oppiaineen hallintansa) ja asemansa perusteella. Laaja-alaisen osaamisen näkökulmasta tämä on yhä haastavampaa. Arviointi kontekstualisoituu, muuttuu vahvasti intersubjektiiviseksi sekä painottuu laatuun prosessin ja yksilön näkökulmasta. Kysymys ei ole: minkä arvosanan sinä tästä ansaitset minun arvovaltani ja asiantuntemukseni perusteella, vaan miten tämä prosessi hoidetaan paremmin, jotta lopputulos ja itse prosessi ovat mielekkäitä, hyödyllisiä ja relevantteja kaikille.
Se, että oppiaineesta tulee antaa arvioinnin päätteeksi ”arvosteluna” numero, on väistämätöntä ja aiheuttaa tämän kaltaisissa kokeiluissa eri tason prosesseja, joissa on hieman eri prioriteetit. Keskiössä on kuitenkin oppilas sekä oppilaan oppiminen ja osaaminen. Tämän hankkeen etenemisen kannalta keskeistä on jatkuva keskustelu yhdessä kollegoiden kanssa. Opettajatiimi on tämän kokeilun sydän, jossa kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa niin arvioinnissa kuin muussakin kehittämisessä.
Syyslomaa kohti laskeutuvan #MOI-tiimin puolesta
Suvi
#MOI-hanke 