Tiimissä tekemisen haasteita on muun muassa läsnäolo. Usean henkilön ollessa mukana on selvää, etteivät kaikki aina pääse paikalle. Muistioista ja viestittelystä huolimatta mikään ei korvaa läsnäoloa ja yhteisessä keskustelussa välittynyttä tietoa. Yhdessä tekemistä ja tunnelmaa rakennetaan yhdessä tekemällä. On selvää, ettei tämä työskentelytapa sovi aikataulunsa kiihkeimmille optimoijille, jotka miettivät, että ”onkohan ihan pakko olla tuollakin”. Tämän saman läsnäolon ja kunnioituksen halusimme alleviivata myös yhteiseksi pedagogiseksi periaatteeksi, kun oppilaille esitellään uusi tehtävä tai puretaan vanhaa. Tehtävänantotilanteista rakennetaan selkeitä ja laadukkaita. Esitys- ja purkutilanteet suunnitellaan napakoiksi ja intensiivisiksi.
Tiimitehtävän synty muotoutuu tällä hetkellä seuraavasti:
a) Määritellään osaamistavoitteet (vrt. ops)
b) Spesifioidaan brief oppiainekohtaisesti
c) Tarkennetaan tehtävänanto ja pohditaan sen esitystapa (vrt. yhtenäisyyden vaatimus, kun tiimejä on lukuisia)
d) Määritellään projektin aikataulu: aloitus ja päätös ohjauskeskusteluineen eri tiimien osalta (tässä vaiheessa tiimit koottu luokittain). Tarkistetaan brief suhteessa aikaresurssiin.
e) Suunnitellaan projektin purkutilanne ja palautteen periaatteet
f) Luodaan matriisit arvioinnille portfolioiden ja oppimispäiväkirjan osalta
Kävimme jälleen kerran pitkän keskustelun arvioinnista ja sen haasteista. Kokeilussamme keskiössä on jatkuva ja kehittävä arviointi, jolloin oppimisen ja osaamisen tavoitteet määrittyvät oppilaskohtaisesti suhteessa ops:n kautta määrittyviin kriteereihin. Arviointi on laadullista, kontekstisidonnaista ja intersubjektiivista. Pohdimme pitkään numeroarvioinnin epäsuhtaa ja haastavuutta sekä opettajan työn velvoittavuutta suhteessa tähän.
Elokuun varaslähtöpäivien aikana rakentuivat edellä kuvattujen lisäksi oppilaiden tiimit, ensimmäisen harjoitusprojektin video, monta tärkeää ajatusta opettamisesta ja oppimisesta sekä tarkempi käsitys siitä, mitä tuleman pitää. Työmäärä on suuri, innostus jäljellä ja odotus tiivistymässä todelliseen aloituspäivään.