Äikkää yksilöllisesti tiimissä

Kerron tässä postauksessa, kuinka olen tämän syksyn aikana kehitellyt omaa yläkoulun äikän opetustani. Tavoitteenani on yhdistää sekä tiimioppiminen että yksilöllinen eteneminen. Yksilöllisellä oppimisella tarkoitetaan usein jotain sen suuntaista, että oppilas etenee omassa tahdissaan opettajan suunnittelemia ”polkuja” tms. pitkin ja testaa sopivissa kohdissa oman osaamisensa karttumista. Itse tavoittelen koko ajan enemmän tilannetta, jossa yksilöllinen oppiminen tarkoittaa sitä, että myös oppilaan polut – eikä vain etenemistahti – on yksilöllinen ja hänen itsensä kartoittama. Oppilas siis yhä enemmän valitsee itse, mitä opiskelee.

Tämä tietysti herättää varmasti vastaväitteitä ja joissakin kokemukseni mukaan jopa ihan suuttumusta. Ei noin voi tehdä! Eikä edes ajatella! Miten käy yleissivistyksen?! Tai sittenhän kaikki oppivat ihan eri asioita! Tai suurin osa ei opi mitään vaan katselee vain päivät pitkät kissavideoita.!!! Jep, näin voi käydä. Ainakin väliaikaisesti ja silloin kun oppilaat (tai opettaja…) ei yksinkertaisesti muuta syystä tai toisesta jaksa. Silti uskon, että tämä on ainoa järkevä suunta, johon edetä. Mielestäni oppilaista ei voi kasvaa aktiivisia ja iloisia elinikäisiä oppijoita, jollei edes opettaja usko heihin.

Suhde opsiin

Jotta oppiminen voi kulkea todella aidosti yksilölliseen suuntaan, on opettajan ensimmäinen tehtävä luoda itselleen läheinen suhde opsiin. Ops pitää tuntea todella hyvin, jotta sitä uskaltaa oikeasti toteuttaa. Itse olen vapauttanut itseni ainakin osittain ”läpikäymisen pedagogiikan” ja ”opsin” kahleista kehittämällä ajattelutapaa, että opiskelemme ja harjoittelemme äikän tunneilla ensisijaisesti ns. laaja-alaiseen osaamiseen kuuluvia taitoja ja siinä sivussa myös vähän ”äikkää”. Olen siis kääntänyt omilla tunneillani painopisteen reippaasti ”aineopsista” opsin yleisen osan ja sen hengen toteuttamiseen, mihin sekä tiimioppiminen että yksilöllinen oppiminen soveltuu erionomaisen luontevasti. Ison osan aikaa oppilaat saavat tehdä tunneillani mitä haluavat. On ällistyttävää, kuinka he aivan itse vähitellen haluavat yhä enemmän ja parempaa. Pakko rehellisyyden nimissä kuitenkin tunnustaa, että aina lukukausien loppupuolella, kun todistusrumba alkaa painaa päälle, minulla saattaa alkaa puntti tutista, ja alan keksiä erilaisia pakollisia tehtäviä.

Tiimit ja treenit

Kaikki oppilaat kuuluvat noin neljän hengen tiimiin ja jokaisessa tiimissä on yksi liideri. Olen harjoitellut monen eri luokan kanssa tiimien muodostamista. Se alkaa liiderien valinnalla. Liiderit valitaan dialogissa, joka kestää niin pitkään kun se kestää.

Dialogi käydään aina ringissä ja rinki  muodostetaan aina siten, että tuolit ovat kunnollisessa ringissä eikä keskellä ole mitään. Rinkiin ei koskaan tuoda mitään älylaitteita tms. Oppilaiden on usein vaikea aluksi rentoutua ja rauhoittua riittävästi, jotta dialogi käy mahdolliseksi. Tähän suhtaudutaan kärsivällisesti ja rauhallisesti, eikä kiirettä pidetä koskaan. Oppilaiden kanssa yhdessä keksitään keinoja rentoutumisen edistämiseksi. Harjoitus tekee mestarin.

Tiimien muodostamiseen tähtäävä dialogi alkaa yleisellä hyvän liiderin ja tiimioppimisen ominaisuuksien pohdinnalla. Sen jälkeen oppilaat saavat esittää ehdotuksiä henkilöistä, joiden he toivoisivat ryhtyvän liidereiksi. On tärkeää, että liidereiksi valikoituu henkilöt, jotka nauttivat muiden oppilaiden luottamusta ja arvostusta. Valintadialogi myös merkittävällä tavalla rakentaa liiderien liideriyttä ja koko systeemin merkityksellisyyttä. Siksikin dialogille pitää antaa aikaa. Liidereitä ei valita väkisin ja sanon aina, että mikäli hyviä kaikkien hyväksymiä liidereitä ei löydy, keksimme jotain muuta.

Kun liiderit on valittu, he muodostavat tiimit muiden kuulematta. Minä kuuntelen sivussa ja puutun asiaan vain jos on pakko. Yleensä ei tarvitse. Annan lopuksi myös palautetta siitä, miten he tiimit muodostivat. Millaisiin asioihin kiinnittivät huomiota jne.

Sen jälkeen liiderit ottavat omat tiimit hoitoonsa. Minä annan työskentlyohjeet vain liidereille. Liiderit eivät ole vastuussa ryhmiinsä kuuluvien henkilöiden työskentelystä. He voivat toki yrittää taitojensa ja voimiensa mukaan kannustaa/patistaa muita, mutta jokainen vastaa viimekädessä omasta vain omasta työstään. Liiderin tehtävänä on kuitenkin pysytellä kartalla siitä, mitä hänen tiimiläisensä ovat tekemässä ja miten hommat edistyvät. Töitä ei yleensä ole pakko tehdä koko tiimin kanssa yhdessä, vaan yksinkin saa halutessaan tehdä. Tai vaikkapa pareittain. Vapaamatkustelua ei ryhmässä katsella. Mikäli ryhmässä on vapaamatkustaja, ongelmaan yritetään löytää tiimivalmentajan tuella ratkaisu. Mikäli muuta ratkaisua ei yrittämälläkään löydy, vapaamatkustajalle laaditaan oma suunnitelma, jonka toteuttamista minä valvon.

Jokaisella liiderillä on vihko, johon tiimi kirjaa omia tavoitteitaan, ajatuksia ja havaintoja prosessista sekä palautteitaan. Vihkoista minä näen halutessaan helposti, missä mikäkin tiimi on menossa.

Myös koko luokka ymmärretään yhdeksi isoksi luokkatiimiksi. Tarkoituksenmukaisissa kohdissa prosessia istutaan dialogirinkiin ja tiimit jakavat kokemuksiaan ja oppimaansa koko luokkatiimille. Luokkatiimin kanssa myös suunnitellaan oppimisen sisällöt, tavoitteet, arvionti ja aikataulut.

Oppimissopimukset ja oppimispäiväkirja

Käytössä on myös oppimispäiväkirja ja parhaillaan kehittelen ns. oppimissopimusta. Jokaisella oppilaalla on siis oma vihko, joka toimii henkilökohtaisena oppimispäiväkirjana. Sinne kirjoitetaan jotain jokaisen tunnin päätteeksi. Vihkoon kirjataan mm. välitavoitteita ja työhön liittyiä ajatuksia ja tunteita. Oppilaita ohjataan paitsi kirjoittamaan myös lukemaan ja ajattelemaan omaa päiväkirjaansa. Sen on tarkoitus tehdä näkyväksi oppimista, työskentelyprosessia ja helpottaa suunnittelua ja ohjaamista sekä arviointia.

Oppimissopimus on haastava kohta. Oppimissopimuksen keskeinen idea on olla henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma.  Tavoitteena ei siis ole suunnitella sitä, miten oppilas saavuttaa esimerkiksi OPSin tms. muut opettajan ennalta määräämät tavoitteet. Tavoitteena on sen sijaan, että oppilas pohtii todella aitoja aivan omia ajatuksiaan, joiden ei siis tarvitse liittyä kouluun mitenkään.

Oppimissopimuksessa oppilas pohtii seuraavia kysymyksiä.

1. Missä olen ollut oppijana?
2. Missä olen nyt?
3. Minne haluan päästä ja millaisia taitoja tarvitsen?
4. Kuinka pääsen sinne ja ja mitä prosesseja minun on käytävä läpi oppiakseni?
5. Mistä tiedän olevani perillä?

’Idea pohjautuu Ian Cunninghaminen teokseen The Wisdom of Strategic Learning.  Kun oppimissopimus on kirjoitettu, siihen on tarkoitus palata tarkoituksenmukaisen ajan jälkeen ja sitä on tarkoitus päivittää. Ajatuksia on tarkoitus myös jakaa tiimissä. Silloin ne saavat enemmän voimaa ja tulevat konkreettisemmiksi ja kirkkaammiksi.

Kaikkein haastavinta oppimissopimuksessa on se, että se vaatii niin suurta pitkäjänteisyyttä. Vaaditaan usein pitkiä pohdintoja sen selvittämiseksi, mitä itse oikeasti haluaa. Oppilaat ovat koulussa tottuneet monenlaisiin kaavamaisiin ja pinnallisiin monisteisiin ja muihin tavoite- ja itsearviointikaavakkeisiin, joita he täyttelevät sen enempiä oikeasti ajattelematta, vain koska ”ope käskee”.

Oppimissopimuksen käytössä keskeisiä haasteita on siis se, että pitää kyetä keksimään systeemi, jolla oppimissopimuksiin muistetaan palata. Lisäksi oppilaat tarvitsisivat runsaasti tukea siihen, että he uskaltautuisivat oikeasti unelmoimaan ja ajattelemaan riittävän rennosti, luottavaisesti ja ennakkoluulottomasti tulevaisuuttaan ja kaikkia mahdollisuuksiaan.

 Nina

 

 

Advertisement

Kesälaitumen alun ajatuksia: MOI:n kevään tulokset

Motivaation, onnistumisen ja ilon matka oppimisen parissa on nyt kestänyt hankkeemme muodossa lukuvuoden. Istahdimme kevään ollessa jo hyvässä vauhdissa opettajatiimillä alas ja keskustelimme siihen saakka opitusta sekä tulevaisuuden suuntaviivoista. Keskeisiä havaintoja olivat:

1. Tilat haastavat yllättävän paljon poikkeavia opetusratkaisuja. Pitää olla valtavasti tahtoa ja jaksamista ”taistella” tilaratkaisuja vastaan. Toinen yhtä haastava hidaste ovat vallitsevat rakenteet etenkin aineenopetusjärjestelmässä. Projektin jatkon kannalta tämä tarkoittaa sitä, että siirrymme usean opettajan isosta yhteisestä toteutuksista pienempiin sekä ketterämpiin yksiköihin esimerkiksi opettajapareihin. Jatkossa opetiimin kokoukset ovat sparrausta ja vertaismentorointia tiimioppimisen ja laaja-alaisen osaamisen kehittämisen äärellä.
2. Aika on merkittävin investointi opetuksen kehittämisessä ja usein myös hyvin haastava kumppani. Todellinen opetusfilosofian haltuunotto ja ennen kaikkea sen pohtiminen, jää helposti kiiressä ohueksi. Mietitään vain nopeasti, mikä toimii ja usein pelästytään sitä, mikä ei heti näytä toimivan eikä ajatella syvällisemmin, mihin todella haluamme päätyä ja ennen kaikkea minkä ajan joudumme sietämään epävarmuutta uuden äärellä. Epäonnistumisen sietokyky (vai -kyvyttömyys?) on mielenkiintoinen asia kouluyhteisössä. Suurin syypää löytyy yleensä ajasta, jota ei tietenkään koskaan ole. Kuitenkin aika ja sen näennäinen ja/aito puute on merkittävä haaste opetuksen aidossa kehittämisessä puuhastelun sijaan.
3. Simuloinnista todelliseen toimintaan siirtyminen tuottaa koulussa oppimisessa aivan uuden tason. Autenttisesta oppimistilanteesta, jossa tehdään jotain todellista johonkin todelliseen tarpeeseen, kuten hankkeemme toisessa tehtävässä syntyneet sisustussuunnitelmat ja niiden toteutus, ollaan uudenlaisella tasolla. Epäonnistuminen, virheet, kaaos, mielipaha ovat aivan eri tavalla läsnä, kun projekti ei ole ennalta määrätty, vaan syntyy ja kehittyy omien ehtojensa lainalaisuudessa. Toisaalta taas onnistumisen ilo, osallisuuden ja vaikuttamisen sekä merkitsevyyden tunne ovat ylittämättömiä, kun tehtävällä on aito funktio ja se vaikuttaa esimerkiksi koko kouluyhteisön hyvinvointiin.
4. Tiimioppiminen on vaativa oppimisen tapa. Peruskoulussa opiskelee koko ikäluokka eri kehitysvaiheineen ja valmiuksineen. Joskus tiimissä oppiminen vain on liikaa. Oppilaille, joille tiimioppiminen on syystä tai toisesta haastavaa, tulee kehittää aktiivisesti tapoja oppia rinnalla tai ohessa niin, ettei opiskelusta tule liian raskasta menetelmän vuoksi. Tämä onkin ensi lukuvuoden selkeä keihäänkärki kehittää yksilöllisiä oppimispolkuja sekä tiimioppimisen rinnalle, ohessa ja sisään kuin myös vierelle, jotta oppilaan oppimispolku on onnistumisen kokemuksia tuottava sekä motivaatiota lisäävä.

Syksyllä jatkamme levännein voimin. Toukokuussa virisi jo monta uutta ideaa ja haimme opetiimin sisällä pienempiä kuvioita yhdessä toteuttaviksi edelleen tiimioppimista ja laaja-alaista osaamista monialaisesti edistäen. Kuluvana keväänä Otalammen koulu liittyi mukaan HundrED -kouluihin yhdessä Ylöjärven tiimilukion kanssa. MOI-tiimi jatkaa pedagogisena vertaismentorointitiiminä, jossa kehitämme pedagogiikkaa opettajien välisessä dialogissa. Ohessa vielä linkki kokoamaani Prezi-esitykseen MOI:n matkasta tähän saakka.

Ihanaa kesää kaikille! Vaikka sitten Helsinkiä paossa Hangossa 🙂

Oppilaat Ihmevalmentajien opissa

Huhtikuun kahdeskymmenesneljäs oli jännittävä päivä, koska kaikki koulumme 6.-8.-luokkalaiset saivat silloin johtajuuskoulutusta Ihmevalmentajilta. Ihmevalmentajat jalkautuivat koko päiväksi pareittain luokkiin ja oppilaat pääsivät pohtimaan ja testaamaan ajatuksiaan muun muassa itsensä johtamisesta ja kaverijohtamisesta.

Päivän aikana synnytettiin monenlaista tietoa ja kokemusta johtamisesta. Suunniteltiin muun muassa Otalammen olympialaiset ja keitettiin Unelmajohtaja -pataa.

Unelmajohtaja-padan reseptin ovat laatineet 6B:n Milla,  Jenna ja Pihla ja näin se menee:

Aloitetaan lisäämällä ”muutama hyppysellinen” reiluutta. Sen jälkeen heitetään joukkoon paljon positiivisuutta. Kun ainesosat on lisätty sekoitetaan. Kun aineet on hyvin sekoitettu keskenään voidaan sekoittaa joukkoon tsemppausta ja ihan pieni loraus negatiivisuutta, ihan siltä varalta että kaikki tuskin menee aina täydellisesti. Viimeisenä lisätään pataan vielä kannustusta ja työnjakoa. Tämän jälkeen vatkataan ihan kunnolla. Kun pata on vatkattu, se käännetään ja näin unelmajohtaja-pata on valmis

Oppilaiden palaute päivästä oli suurimmaksi osaksi varsin positiivista ja lisää tämäntyyppistä koulutusta toivottiin.

Kun oppilailta kysyttiin, miksi johtamiseen on syytä kiinnittää huomiota heidän luokassaan, he mm. vastasivat, että koska tulevaisuudessa varmasti tehdään paljon ryhmätöitä ja jokaisella ryhmällä on oltava oikeanlainen johtaja, jotta ryhmä toimii. Lisäksi he korostivat esimerkiksi sitä, että johtaminen on tärkeää, jotta saadaan työt saadaan saatettua kunnialla loppuun ja ettei kukaan jää ulkopuolelle vaan kaikille on paikkansa ja tehtävänsä.

Päivän parhaina oivalluksina oppilaat pitivät mm. seuraavia:

• Ryhmätyö voi sujua, vaikka ryhmässä ei olisikaan parhaita kavereita.
• Et pystyn työskentelee jopa tosi hyvin ryhmässä vaik oon ain ajatellu, et helpompaa on tehä kaikki ite.
• Pitää osata johtaa myös itseään.
• Miten paljon hyvä yhteishenki merkitsee.

Kaiken kaikkiaan päivä vahvisti entisestään jo ennestäänkin vahvaa uskoamme siihen, että johtaminen kannattaa viedä luokkiin. Näin saadaan luokkiin aivan uudenlaista tekemisen meininkiä. Yksi haastattelemani oppilas kiteytti osuvasti, että kaikkein parasta päivässä oli, etteivät opettajat olleet koko ajan hengittämässä niskassa vaan pallo todella heitettiin oppilaille ja he tekivät itse. Uskon, että kaiken #moilastelun jälkeen oppilaat myös saavat heille heitetystä pallosta aiempaa napakamman kopin aiempaa sujuvammin.

 

Kurkistus viime syksyyn

  
Viime syksyn puolella ehdimme pitää #MOI -messut sekä arvioida omaa toimintaamme opetiimissä. #MOI-messujen aiheena oli ”Onks hyötyy?”. Oppilaat saivat suunnitella messustandit, joissa he esittelivät itselleen tärkeitä aiheita. Keskeisinä teemoina nousivat kansainvälisyys, käsillä tekeminen, sosiaaliset taidot sekä työelämävalmiudet. Lisäksi tarjolla oli moninainen kirjo erilaisia oppilaiden elämää lähellä olevia aiheita. Tehtävän toteutus oli hyvin napakka ja kokonaisuus rajattu. Havaitsimme tämän hyväksi ratkaisuksi.

Ennen joulua vietimme päivän opettajien kesken, missä arvioimme syksyn onnistumisia ja kehittämisen kohteita. Tarkensimme tavoitteitamme. Päätimme muun muassa keskittyä tiimioppimisen kehittämiseen sekä oppimaan oppimisen taitojen keskiössä pitämiseen. Keskustelimme oman tiimimme toimivuudesta ja sen edelleen kehittämisestä. Taito käydä aitoa dialogia on kehittämistyössä tärkeää. Kunnioitus, kuunteleminen, suora puhe sekä odottaminen (Isaacs) otettiin esille. Näitä taitoja tulee edistää myös oppilaiden keskuudessa, jos haluamme työskentelyn etenevän kohti parempaa tiimioppimista. Allekirjoittanut joutuu ainakin mielessään toteamaan, että näiden ”hyveiden” omaksumisessa riittää työsarkaa myös itsen kanssa. Tiimiakatemian tiimivalmentajakoulutuksen myötä olemme saaneet eväitä ja ennen kaikkea rohkeutta ohjata oppilaita tiimissä toimimiseen. Jaamme parhaamme mukaan koulutuksen eväitä myös MOI-opetiimissä. 

Moila(i)sten syksy

Suunnitteluprosessin kuvausta: jatkoon päässeiden esitysten esittelydioja.

Syksy on kulunut vauhdilla. Viime postauksessa toinen tiimitehtävämme oli edennyt loppusuoralle. Tiimit suunnittelivat itselleen oppimistiloja pohtien samalla mitä on hyvä oppiminen. 6-9 luokkien kaikista esityksistä valittiin 12 jatkoon moi-opettajien keskinäisellä raadilla. Kriteereinä olivat esitysten omaperäisyys, käyttäkelpoisuus ja erilaisuus. Nämä 12 esitystä esiteltiin koko koululle ja raati arvioi työt. Raati koostui koulun henkilöstöstä sekä pienemmistä oppilaista. Raati palkitsi perustellen 3 esitystä, joita palkitut tiimit alkavat yhdessä työstää eteenpäin toteuttamista kohden.

Sisustussuunnittelu ei arvatenkaan ollut ihan kaikkien oppilaiden juttu. Toisille sen sijaan tehtävä oli todella motivoiva ja inspiroiva. Kaiken kaikkiaan kokonaisuus oli vaativa ja suuritöinen. Ehkä tehtävänannon taustalla olikin osittain huoli siitä, että ilman tiukkoja kriteereitä tai massiivisia tehtävänantoja tuotosten taso ei ole riittävän korkea ja aidan ylittäminen matalimmasta kohtaa on liian helppoa. Tästä taas seuraa mutinaa (tai tunne mutinasta?), ettei tämän tyylinen työskentely tuota mitään lisäarvoa, vaan ehkä jopa päinvastoin.

Mitä tästä opimme?  Kriteereiden paljous tai tehtävänannon vaativuus ei sinänsä motivoi työskentelyä ainakaan niiden tiimien kohdalla, joilla jo ennestään on hankaluutta orientoitua koko tehtävään. Innostuneet oppilaat taas ovat kovin huolissaan siitä, että ovatko he tehneet tarpeeksi ja pitäisikö jo sellaisenaan hienolla tolalla olevien töiden olla vielä jotain enemmän.

Painittuamme eri tiimien ongelmien kanssa pohdimme palavereissamme motivaation ongelmaa. Motivaatio ei vaikuta kasvavan paineesta. Eikä se kasva tehtävänannosta, jolla ei ole mitään liittymäkohtaa mihinkään oppilaan kokemusmaailmassa. Vaikka idea perusteltaisiinkin aitona mahdollisuutena vaikuttaa, surullista kyllä, monikaan oppilas ei luota tai usko mahdollisuutensa vaikuttaa koulun arkeen. Opettajien puheet siitä, että nyt teillä on aikuisten oikeasti tilaisuus, kaikuukin oppilaille pelkkänä tyhjänä jargonina.

Valtaosa esityksistä oli hienoja, innostuneita tiimejä oli paljon. Sisältöjä tai lopputulosta tärkeämpää kuitenkin oli se, että tässä, vaikkakin vaativaksi ilmenneessä tehtävässä, tiimien työskentely kehittyi valtavasti. Vaikeuksien kautta voittoon näytti pätevän ainakin tässä.

Päätimme muuttaa seuraavaan tehtävään suuntaa. Koska olimme pohtineet niin paljon motivoimista ja mielekkyyttä, annoimme tiimeille hyvin vapaamuotoisen tehtävän. Oppilaat usein kysyvät ”onks pakko?” tai ”mitä järkee?”. Heitimme pallon takaisin kysymällä ”mitä hyötyy?”. Tiimit pohtivat, mitä koulussa pitäisi oppia. Opittava sisältö pitää kytkeä jollain tapaa perustellen laaja-alaisen osaamisen kahdesta kolmeen osa-alueeseen. 16.12. meillä on 6-9lk kokoamat messut aiheesta ”mitä koulussa kannattaisi oppia?”. Messuihin pääsee tutustumaan koko koulu. Oma aihe esitellään tiimin messustandilla. Aihe tulee kyetä ainakin osittain opettamaan pisteellä kävijöille.

Aikaa tehtävän suunnitteluun ja toteuttamiseen on ollut tiivistetysti. Tämäkin oli tietoinen ratkaisu edellisen laajan tehtävän jälkeen. Tällä hetkellä näyttää, että ratkaisu oli kaikin tavoin oikea. Käynnistyminen on ollut sujuvaa verrattuna alkusyksyyn. Tiimit tarttuvat tehtäviin ilman suurempia kuohuja.

Moila(i)sten syksy alkaa kallistua kohti loppua. Olemme selkeästi yliarvioineet sen, mitä voimme vuodessa saavuttaa. Asioiden mittakaava paljastuu juurakkoineen vasta tehdessä. Toisaalta saatamme myös yhtä pahasti alirvioida sen, mitä voimme saavuttaa kymmenessä vuodessa. Kevättä kohden lähdemme paljon viisaampana ja toisaalta emme yhtään vähemmän rohkeina. Suuntaa pitää uskaltaa muuttaa, kokeiluja tehdä hankaluutta sietäen.

Ennen vuodenvaihdetta vielä jouluiset messuterveiset!

 

 

 

Puhetta, puhetta ja puhetta

Toinen tiimitehtävämme on valmistumaisillaan. Syysloman ympärillä aika on kulunut paitsi laitteiden käyttöönotossa myös erilaisten ryhmissä esiin nousseiden haasteiden ja ilmiöiden parissa. Oppilastiimit polarisoituvat herkästi. On ryhmiä, jotka suorastaan liitelevät prosessinsa kanssa. Toisaalta on ryhmiä, jotka eivät näe annetulla tehtävällä mitään merkitystä mihinkään. Osa oppilaista on purkanut pettymystään koko hankkeeseen, koska he ovat luulleet pääsevänsä tekemään jotain kivaa, mutta nyt onkin tällaista tylsää ja merkityksetöntä.

Olemme tiedostaneet, että tehtävämme on haastava. Kuvataiteen opettajan asiantuntemus on avainasemassa. Ensimmäisen harjoitustehtävän jälkeen halusimme rakentaa tehtävän, jossa on selkeät kriteerit ja vaatimukset lopputulokselle. Tehtävää on myös vaiheistettu tiukasti. Ohjattavien tiimien määrä on erityisesti aineenopettajille haasteellinen sen ollessa jopa kolme luokkaa, joita tapaa viikottain parisen tuntia. Tiivistettynä: tekemistä riittää, ohjausta on oltava saatavilla ja se tärkein – keskusteltava olisi todella paljon.

Muutama meistä osallistuu tällä hetkellä Tiimiakatemian Tiimivalmentaja-koulutukseen. Olemme oppineet jo nyt paljon dialogin merkityksestä ja todellisen tiimin rakentamisesta. Oppilailla tulisi olla todella paljon aikaa harjoitella yhdessä keskustelua, dialogia, jotta heistä saataisiin rakennettua todellisia tiimejä. Tällä hetkellä todellisuuttamme on, että oppilaat ikään kuin ”heitetään” tilanteeseen ja sitten on vain alettava toimia. Opettavaista toki tämäkin, mutta osalle raskasta ja hankalaa, mikä herättää oikeutetusti kysymyksen: ”Mitä järkeä  tässä on?” Lääke tähän kysymykseen on keskustelu, läsnäoloa ja aikaa vaativa keskustelu. Kuitenkin koulussa tuntuu olevan aina kiire. Myös meidän, hankkeen opettajien palavereissa, on arjen ohessa kiireen tuntu. Seuraavassa palaverissa olemmekin päättäneet ottaa aikaa keskustella nimenomaan ohjaamisen kysymyksistä niiden haasteiden näkökulmasta, mitä olemme kokeneet. Mielenkiintoinen kysymys on kuitenkin tuo koulussa hiipivä kiire. Mitä se siellä tekee, kun se ei ainakaan näytä edistävän oppimista?

Luokanopettajan ja aineenopettajan ohjaustyössä on se selkeä ero, että luokanopettajan on mahdollista olla ryhmänsä kanssa huomattavasti enemmän. Paino on nimenomaan sanalla ’olla’. Tämä tarkoittaa, että osa ohjaustatyöstä on melkeinpä huomaatonta ja työt edistyvät ilman voimallista puuttumista, vaikka aina ei siltä ulospäin vaikutakaan. Läsnäololla ja ajalla vaikuttaisi olevan suuri merkitys, vaikka näin kirjoitettuna se vaikuttaakin itsestäänselvyydeltä. Koulupäivässä tällä rakenteella tämä ei kuitenkaan ole sitä.

Tarvitaan siis kysymyksiä, keskustelua, puhetta, ilmaisua, parhaimmillaan dialogia. Voiko sitä oikeastaan olla liikaa, kun on ihmisen kasvusta kyse?

Arvioinnin sietämätön… ihanuus

Ensimmäinen iso tehtävämme on käynnissä. Oppilaat suunnittelevat harjoitustehtäviensä tiimeissä ”minun oppimistilani” -otsikolla itselleen mieluista tilaa opiskella koulussa. Laaja-alaisen osaamisen tavoitteet toteutuvat toteutuvat joka osa-alueella. Ilmiönä tehtävässämme on, ei enempää eikä vähempää, kuin oppiminen.

Laaja-alainen osaaminen ops 2016

Olemme luoneet prosessille kehikon ideointivaiheesta, suunnitteluun ja toteutukseen, listanneet arviointikriteereitä sekä määritelleet lopputuloksen eri osat, joita validi lopputulos sekä arviointi vaatii. Oppilaat määrittelevät itse suunnittelun kohteen, sisällön, laajuuden resurssien puitteissa sekä argumentoivat ratkaisujaan esitellen ne diaesityksenä. Tiimeille, jotka pääsevät työssään hyvin lentoon, on luvassa sisustussuunnittelijan palautetta suunnitteluvaiheessa sekä parhaiten toteutetut esitykset pääsevät koko koulun esittelytilaisuuteen. Tästä osa jatkaa (osa)toteutukseen saakka.

Tiimit perehtyvät paitsi sisustussuunnittelun periaatteisiin myös kouluun ja oppimiseen historiallisena jatkumona, omiin tapoihinsa oppia sekä niiden reunaehtoihin, budjetin laatimiseen sekä diaesityksen tekemiseen ja totta kai luonnollisesti, tehokkaan puheen pitämiseen oman idean myymiseksi. Tiimien oman toiminnan kehittämiseen on keskitytty fasilitoimalla nuoria toisten tiimin jäsenten kuuntelemiseen.

Oppisisällöt, jotka jäävät tiimitehtävien ulkopuolelle, etenevät aineen- tai luokanopettajan johdolla yksilöllisillä poluilla. Eri tiimit työskentelevät eri intensiteetillä painien hyvin erilaisten haasteiden ja mahdollisuuksien kanssa. Tämän vuoksi olemme kokeneet erittäin hyödyllisenä ja suorastaan välttämättömänä, että meillä on tavallaan kaksi järjestelmää rinnakkain: tiimitehtävät ja yksilölliset polut. Tämä lisää joustavuutta prosessin eri vaiheissa ja auttaa välttämään tyhjäkäyntiä.

Aihe, johon tämän moninaisuuden myötä palaamme jatkuvasti ja väistämättä, on arviointi. Etenkin jatkuvan ja kehittävän arvioinnin rooli ja sen todellinen merkitys ja muoto, ovat jatkuvasti läsnä. Ohjaus on osa jatkuvaa arviointia. Tiimitehtävien prosessit tallentuvat portfolioiksi. Prosessiin on myös sisäänkirjoitettu ohjauskeskustelut vastuuopettajan kanssa. Rinnalle kehitämme yksilöllisen oppimisen tueksi oppimispäiväkirjatyyppistä jatkuvaa käytäntöä, mikä toimisi myös opettajan oman työn arvioinnin välineenä.

Arviointia pohditaan todella helposti vain suhteessa oppilaaseen, kun itse asiassa arvioinnin koko ulottuvuus on kaikessa mitä tehdään riippumatta siitä kuka tekee. Arviointi herättää helposti hyvin henkilökohtaisen kauiun, mutta se voi, esimerkiksi tällaisessa kokeilussa täytyykin, olla myös käytäntöjen ja prosessien arviointia ilman koulun selkäytimeen kiinnitettyä ”arvostelun” painolastia. Keskustelu palautuu yhä uudelleen niin helposti siiloihin: opettaja arvioi oppilasta oman asiantuntijuutensa (eli oppiaineen hallintansa) ja asemansa perusteella. Laaja-alaisen osaamisen näkökulmasta tämä on yhä haastavampaa. Arviointi kontekstualisoituu, muuttuu vahvasti intersubjektiiviseksi sekä painottuu laatuun prosessin ja yksilön näkökulmasta. Kysymys ei ole: minkä arvosanan sinä tästä ansaitset minun arvovaltani ja asiantuntemukseni perusteella, vaan miten tämä prosessi hoidetaan paremmin, jotta lopputulos ja itse prosessi ovat mielekkäitä, hyödyllisiä ja relevantteja kaikille.

Se, että oppiaineesta tulee antaa arvioinnin päätteeksi ”arvosteluna” numero, on väistämätöntä ja aiheuttaa tämän kaltaisissa kokeiluissa eri tason prosesseja, joissa on hieman eri prioriteetit. Keskiössä on kuitenkin oppilas sekä oppilaan oppiminen ja osaaminen. Tämän hankkeen etenemisen kannalta keskeistä on jatkuva keskustelu yhdessä kollegoiden kanssa. Opettajatiimi on tämän kokeilun sydän, jossa kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa niin arvioinnissa kuin muussakin kehittämisessä.

Syyslomaa kohti laskeutuvan #MOI-tiimin puolesta

Suvi

Harjoitustehtävän satoa

Kokeilumme ensimmäset hedelmät ovat kypsyneet eli harjoitustehtävä on kaikilla vuosiluokilla 6-9 lähes tulkoon valmis ja esitelty. Esityksiin jaoimme oppilaat sekaisin eri luokkatasojen kesken, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi ristiinpölytyksen kannalta. Kuudesluokalaiset pääsivät ”yllättämään” ysit hienolla valmistautumisellaan ja panostuksellaan, omaperäiset ratkaisut levisivät laajemmalle kuulijakunnalle ja ennen kaikkea oppilaat saivat hienoa esiintymiskokemusta. 

Opettajatiimi sopi etukäteen palautteen periaatteista: keskitytään hyvään ja ollaan ytimekkäitä, kuunnellaan mitä toinen sanoo ja täydennetään toisiamme! Palautetilanteista muodostui mielekkäitä ja kannustavia kaikille. 

Tähän mennessä opittua:

– aikataulut venyvät ja paukkuvat, kun tehdään suurella joukolla. Tämä vaatii joustoa ja heikkojen kohtien löytämistä ja niiden paikkaamista suunnittelulla, sikäli kuin venymät ovat ennakoitavissa.

– tiimiopettajuteen kannataa panosta jatkossa entistä enemmän. Se lisää työn kipinää välittömästi. Myös oppilaiden sekoittuminen vapauttaa tekemistä, vuorovaikutuksen kynnystä joka suuntaan ja tekee parhaimmillaan koulusta yhteisöllisemmän.

– yhdessä tekeminen vaatii keskustelua, keskustelua ja keskustelua, jotta löydämme parhaat toimintamallit ja ratkaisut arkeen, joka todella hyödyttää, palvelee ja innostaa meitä kaikkia. Tulos, sikäli kuin se on tällä hetkellä nähtävissä, on niin kiinnostava ja innostava, että jatkamme motivoituneina!

Lopuksi ”Alastomien ankkojen” tyylinäyte omasta tiimiprofiilistaan. 

Tiimiprofiili Alastomat ankat

Ensi askeleita

Hankkeemme nimi on ilmeisen onnistunut, koska tervehtiessämme kollegoitamme ”moimoi!” synnyttää pääsääntöisesti ekstrahymyn. Paitsi hymyjä olemme saaneet aikaan myös varsinaisen startin. Käytävän seinällä on ensimmäisen tiimitehtävän ohjeet videoklippi upotettuna QR-koodiin. Useimmat ryhmät 6-9 ovat aloittaneet työskentelynsä tiimiprofiilin luomiseksi.

Pidimme myös vanhempainillan heti ensimmäisella kouluviikolla. Kaikkien vuosiluokkien vanhempia oli paikalla ja kävimme aktiivista keskustelua oppimisesta, sen edellytyksistä, tavoitteista ja reunaehdoista, Oli hienoa huomata, kuinka aihe kiinnosti ja yhdisti meitä kaikkia!

Tiimitehtävässä oppilaat on jaettu luokittain n. 4 hengen ryhmiin. Työskentely on aloitettu useampien ryhmien yhteisessä infossa. Oppilaat ovat kunnioittaneet yhteisiä aloitus- ja ohjeistustilanteita isoissakin ryhmissä hienosti. Useamman opettajan kanssa toimiminen jakaa resursseja valtavasti, vaikka emme ole vielä mitään ”ihmeellistä” tehneetkään.

Kuudesluokkalaiset kuulolla

Olemme kokoontuneet pohtimaan laitehankintoja ja törmänneet myös ensimmäisiin haasteisiin niiden oppilaiden kohdalla, joiden on todella vaikea asettua työskentelemään tiimissä syystä tai toisesta. Suurin osa kuitenkin löytää paikkansa ja pienen kangertelun jälkeen työ alkaa yleensä sujua. Yhteinen huomio onkin ollut kuinka vaikea on olla puuttumatta ja ottamatta ohjia käsiin!

Oppilailla on vielä viikko aikaa työskennellä. Kokoonnumme oman opetiimin kanssa pohtimaan omaa toimintaamme ja rooliamme sekä näiden kehittämistä jatkossa viikottain. Ajatuksia ja suuntaviivoja on jo paljon. Iso laiva liikkuu yllättävänkin ketterästi, kun tahtoa on!

Moi vaan! Tästä jatketaan edelleen innolla muistaen, että mokakin on lahja 😊.

Tuumasta toimeen!

Tiimissä tekemisen haasteita on muun muassa läsnäolo. Usean henkilön ollessa mukana on selvää, etteivät kaikki aina pääse paikalle. Muistioista ja viestittelystä huolimatta mikään ei korvaa läsnäoloa ja yhteisessä keskustelussa välittynyttä tietoa. Yhdessä tekemistä ja tunnelmaa rakennetaan yhdessä tekemällä. On selvää, ettei tämä työskentelytapa sovi aikataulunsa kiihkeimmille optimoijille, jotka miettivät, että ”onkohan ihan pakko olla tuollakin”. Tämän saman läsnäolon ja kunnioituksen halusimme alleviivata myös yhteiseksi pedagogiseksi periaatteeksi, kun oppilaille esitellään uusi tehtävä tai puretaan vanhaa. Tehtävänantotilanteista rakennetaan selkeitä ja laadukkaita. Esitys- ja purkutilanteet suunnitellaan napakoiksi ja intensiivisiksi.

 Työn iloa day 2

Tiimitehtävän synty muotoutuu tällä hetkellä seuraavasti:

a) Määritellään osaamistavoitteet (vrt. ops)

b) Spesifioidaan brief oppiainekohtaisesti

c) Tarkennetaan tehtävänanto ja pohditaan sen esitystapa (vrt. yhtenäisyyden vaatimus, kun tiimejä on lukuisia)

d) Määritellään projektin aikataulu: aloitus ja päätös ohjauskeskusteluineen eri tiimien osalta (tässä vaiheessa tiimit koottu luokittain). Tarkistetaan brief suhteessa aikaresurssiin.

e) Suunnitellaan projektin purkutilanne ja palautteen periaatteet

f) Luodaan matriisit arvioinnille portfolioiden ja oppimispäiväkirjan osalta

Kävimme jälleen kerran pitkän keskustelun arvioinnista ja sen haasteista. Kokeilussamme keskiössä on jatkuva ja kehittävä arviointi, jolloin oppimisen ja osaamisen tavoitteet määrittyvät oppilaskohtaisesti suhteessa ops:n kautta määrittyviin kriteereihin. Arviointi on laadullista, kontekstisidonnaista ja intersubjektiivista. Pohdimme pitkään numeroarvioinnin epäsuhtaa ja haastavuutta sekä opettajan työn velvoittavuutta suhteessa tähän.

Tiimejä rakentamassa

Elokuun varaslähtöpäivien aikana rakentuivat edellä kuvattujen lisäksi oppilaiden tiimit, ensimmäisen harjoitusprojektin video, monta tärkeää ajatusta opettamisesta ja oppimisesta sekä tarkempi käsitys siitä, mitä tuleman pitää. Työmäärä on suuri, innostus jäljellä ja odotus tiivistymässä todelliseen aloituspäivään.